Stratmark10-seminaari alkoi peruutuksella, kun tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa ei ilmestynytkään paikan päälle – tämä aiheutti muutoksia ohjelmaan. Tietynlaista viestintää tämäkin Mannermaalta.
Alkupuoliskon kiinnostavinta antia oli paneelikeskustelu, johon osallistuivat Mika Pantzar, (Kuluttajatutkimuskeskus), Piia-Noora Kauppi (Finanssialan Keskusliitto), Hanna Sievinen (Nokia), Mikael Jungner (YLE) ja Tore Strandvik (Hanken). Aihe oli melkoisen vapaa paneelikeskustelun pohjalle kaavaillun puheenvuoron peruunnuttua.
Mielenkintoista oli, että puhujat olivat valinneet hyvin erilaiset tavat viestiä ajatuksistaan. Tässä ajassa on olennaista tarttua keskustelussa heti aiheeseen ja laskeutua mandaattipaikalta yleisön joukkoon. Sievinen käytti aloituspuheenvuoronsa kertomalla, että Nokiassa tehdään paljon asioita - me Nokiassa teemme, meillä Nokiassa on..
Yksipuolinen viestin tarjoilu sopii nykyisin harvoin tällaiseen foorumiin. On oltava kiinnostava, rohkea ja aloittaa dialogi. Jungner on selvästi aikaisemminkin tämän huomannut, eikä pelkää asettaa itseään ja muita kritiikin alaiseksi. Lisäämällä tähän muutaman esiintymisteknisen kikan ja pienen provosoinnin, hän vei Nokian Sievistä 6-0. Kun kyse on strategisen markkinoinnin seminaarista, ei tätä asiaa voi sivuuttaa olan kohautuksella.
Note : seminar language was Finnish.


